Hiihtolomaviikko

Loppuu se lomakin aikanaan, ja paluu arkeen odottaa. On ollut mukava ja koirankintäyteinen hiihtoloma. Ollaan oltu mökillä koko perheen kanssa osa lomasta, ja sitten haahuiltu täällä kotona. Erilaiset kokoonpanot ovat vaihdelleet, kun tyttöjen kavereita on tullut ja mennyt suuntaan jos toiseenkin. Naantalilaiset viihtyivät kanssamme alkuviikon, samoin sisko pyörähti etelän suunnalta käymässä. Mukavaa oli nähdä kaikkia.

Kukkiksen kanssa aloitettiin kisakausi Jyväskylästä, mistä tupsahtikin kaksi nollarataa heti mukavasti plakkariin. Oli oikein hauskat ja juostavat radat, tykkäsin kovasti. Kolmaskin rata oli mukava, mutta tössähti tuttuun tapaan kepeille. Vaikka en itse niin tarkasti videonkaan avulla osaa analysoida, varmaan jotenkin itse olin siinä edessä sössimässä niin, että koira ei nähnyt keppejä laisinkaan. Sellaista meille vielä tapahtuu, mutta tiedänpähän, mitä pitää treenata: kepeille takaaleikkauksia ja kaikenlaisia muitakin kulmia…

Viikon keskivaiheilla oltiin seuran koirakoiden omissa treeneissä, missä sain omasta asenteestani erittäin hyviä vinkkejä. Monesti on niin, että juosta hömpöttelen siellä hölkkävauhtia, ja ohjailen siinä samalla koiraa. Kiitos Nooran vinkkien, oma sekä koiran meno kohenivat kertaheitolla, kun "vaihdoin asennetta" ja tein ikäänkuin enemmän tosissaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että juoksen vähän tyhjää, jotta pysymme Kukin kanssa paremmin samassa rytmissä, ja tekemässä asioita enemmän yhdessä. Pienestä se on aina kiinni, mutta ero oli ihan selkeä. Hillan kanssa tekemiseen vinkattiin puolestaan sitä, että koska se on nuori koira, pitää sitä vielä auttaa esteille menemisessä enemmän, ei jättää yksin suorittamaan. Takapäätä pitää vahvistaa, ettei kippaa esim. kovassa vauhdissa A:lta yli. Samoin pitää tehdä lyhyttä pätkää, jotta motivaatio pysyy yllä. 

Lauantaina oli sitten vuorossa Sari Vähäniityn koulutus, jossa olin Kukkiksen kanssa. Meni tosi hyvin, ja oli mukava koulutus. Itseltä vain oli välillä kunto loppua, kun esteitä oli yli kolmekymmentä. Sitäkin siis voisi treenata. Mutta eihän se tietysti ihmekään ole, ettei kunto riitä, pitäisihän minun se tietää, pitkään tavoitteellisesti salibandyyn treenanneena, ettei se itsestään ja harjoittelematta tule :)

Tässäpä radat viikon takaa lauantailta järjestyksessä: A-agilityrata, C-hyppyrata, B-agilityrata. 

Talvista menoa

Pakkasherra paukuttelee, ja koiratkin virkistyivät kummasti. Kukkis ainakin on vesisateella ja ankealla ilmalla sellainen, että ei paljon huvita pehmeältä katolta karvaakaan nostaa. Mutta nyt on virtaa, ja se on kiva se.

Agilityn osalta ollaan käyty treeneissä, viimeksi Sari Vähäniityn koulutuksessa. Oli ihan tosi mukava rata, meille hankalia poispäinkääntöjä aika montakin. Niitä pitää harjoitella, ei olla oikeastaan kauheasti harjoiteltu, eikä myöskään käytetty niitä. Mutta Kukkis kääntyy niillä mukavasti haluttuun suuntaan, joten pitänee yrittää ottaa repertuaariin mukaan.
Hillallakin juoksut loppuivat, joten jatkaa taas treenaamista normaaliin tapaan. Tavoitteen on, että tässä parin kuukauden sisällä voisi radalle ottaa kaikki hypyt 50 cm:iin.

Tärkeimpänä koulutuksellisena asiana meillä on tällä hetkellä käynnissä hihnassa lenkkeilyn sujuminen. Viime aikoina on entisestään pahentunut hihnassa räyhääminen, on yleistynyt Hillalla myös Pärnävaaralle, jossa aiemmin ei ole rähinöitä pahemmin tullut. Tilanne alkaa siitä, että meitä vastaan tulee koira, ja molemmat koirat ovat minulla hihnassa kiinni. Mikäli ehdin ennakoida ja väistää sivummalle, on meillä mahdollisuus selvitä tilanteesta ilman haukuntaa ja kiljuntaa. Tämä äänentuottaminen johtuu Hillan epävarmuudesta. Sitä kertakaikkiaan pelottaa ihan tosi paljon toiset koirat, mikäli ne tulevat liian lähelle, siis silloin, kun se on hihnassa. Vapaana toisten koirien kanssa ongelmaa ei esiinny. Kun Hillan rähinä sitten alkaa, liittyy kuoroon laulava lammaskoira Kukkis, josta Hilla sitten ottaa tukea, ja näin on kuorolaulu valmis esitettäväksi. Ja se on kuulkaas komiaa kuultavaa :)

No, nyt ongelmaa yritetään ratkaista niin, että käytän ensinnäkin koiria mahdollisimman paljon kävelyillä yksikseen, jotta eivät kiihtyisi toisistaan, vaan joutuisivat itse kohtaamaan tilanteen ja selviämään siitä itse. Tänään oltiinkin kuvatunkaltaisilla lenkeillä, eikä kumpikaan rähissyt kertaakaan, vaikka Hillankin kanssa kohdattiin ilman väistöjä neljä koirakkoa. Namikäsi oli tosin melkein rystysiä myöten suussa, jotta namien tulo olisi ollut katkeamaton. Mutta sillä ei liene väliä, onnistumisia kuitenkin tuli. Jee!
Kimpassa mentäessä pidetään taktiikkana sitä, että väistetään, pysähdytään, ja keskitytään namien syöntiin, vaikka haukku tulisikin. Tavoitteena on, että koirajoukkueessa ei pääsisi tyhmyys tiivistymään, vaan että vastaehdollistuttaisiin siihen, että aina saa nameja, kun muita koiria on näköpiirissä. Tästä sitten pikkkuhiljaa, kun toivottavasti alkaa onnistumaan kauempana, siirrytään pikkuhiljaa lähemmäs muita koiria kokeilemaan, että sujuisiko namittelu lähempänäkin.

Tällaista siis meillä käynnissä,