Talvista menoa

Pakkasherra paukuttelee, ja koiratkin virkistyivät kummasti. Kukkis ainakin on vesisateella ja ankealla ilmalla sellainen, että ei paljon huvita pehmeältä katolta karvaakaan nostaa. Mutta nyt on virtaa, ja se on kiva se.

Agilityn osalta ollaan käyty treeneissä, viimeksi Sari Vähäniityn koulutuksessa. Oli ihan tosi mukava rata, meille hankalia poispäinkääntöjä aika montakin. Niitä pitää harjoitella, ei olla oikeastaan kauheasti harjoiteltu, eikä myöskään käytetty niitä. Mutta Kukkis kääntyy niillä mukavasti haluttuun suuntaan, joten pitänee yrittää ottaa repertuaariin mukaan.
Hillallakin juoksut loppuivat, joten jatkaa taas treenaamista normaaliin tapaan. Tavoitteen on, että tässä parin kuukauden sisällä voisi radalle ottaa kaikki hypyt 50 cm:iin.

Tärkeimpänä koulutuksellisena asiana meillä on tällä hetkellä käynnissä hihnassa lenkkeilyn sujuminen. Viime aikoina on entisestään pahentunut hihnassa räyhääminen, on yleistynyt Hillalla myös Pärnävaaralle, jossa aiemmin ei ole rähinöitä pahemmin tullut. Tilanne alkaa siitä, että meitä vastaan tulee koira, ja molemmat koirat ovat minulla hihnassa kiinni. Mikäli ehdin ennakoida ja väistää sivummalle, on meillä mahdollisuus selvitä tilanteesta ilman haukuntaa ja kiljuntaa. Tämä äänentuottaminen johtuu Hillan epävarmuudesta. Sitä kertakaikkiaan pelottaa ihan tosi paljon toiset koirat, mikäli ne tulevat liian lähelle, siis silloin, kun se on hihnassa. Vapaana toisten koirien kanssa ongelmaa ei esiinny. Kun Hillan rähinä sitten alkaa, liittyy kuoroon laulava lammaskoira Kukkis, josta Hilla sitten ottaa tukea, ja näin on kuorolaulu valmis esitettäväksi. Ja se on kuulkaas komiaa kuultavaa :)

No, nyt ongelmaa yritetään ratkaista niin, että käytän ensinnäkin koiria mahdollisimman paljon kävelyillä yksikseen, jotta eivät kiihtyisi toisistaan, vaan joutuisivat itse kohtaamaan tilanteen ja selviämään siitä itse. Tänään oltiinkin kuvatunkaltaisilla lenkeillä, eikä kumpikaan rähissyt kertaakaan, vaikka Hillankin kanssa kohdattiin ilman väistöjä neljä koirakkoa. Namikäsi oli tosin melkein rystysiä myöten suussa, jotta namien tulo olisi ollut katkeamaton. Mutta sillä ei liene väliä, onnistumisia kuitenkin tuli. Jee!
Kimpassa mentäessä pidetään taktiikkana sitä, että väistetään, pysähdytään, ja keskitytään namien syöntiin, vaikka haukku tulisikin. Tavoitteena on, että koirajoukkueessa ei pääsisi tyhmyys tiivistymään, vaan että vastaehdollistuttaisiin siihen, että aina saa nameja, kun muita koiria on näköpiirissä. Tästä sitten pikkkuhiljaa, kun toivottavasti alkaa onnistumaan kauempana, siirrytään pikkuhiljaa lähemmäs muita koiria kokeilemaan, että sujuisiko namittelu lähempänäkin.

Tällaista siis meillä käynnissä,