Hiihtolomaviikko

Loppuu se lomakin aikanaan, ja paluu arkeen odottaa. On ollut mukava ja koirankintäyteinen hiihtoloma. Ollaan oltu mökillä koko perheen kanssa osa lomasta, ja sitten haahuiltu täällä kotona. Erilaiset kokoonpanot ovat vaihdelleet, kun tyttöjen kavereita on tullut ja mennyt suuntaan jos toiseenkin. Naantalilaiset viihtyivät kanssamme alkuviikon, samoin sisko pyörähti etelän suunnalta käymässä. Mukavaa oli nähdä kaikkia.

Kukkiksen kanssa aloitettiin kisakausi Jyväskylästä, mistä tupsahtikin kaksi nollarataa heti mukavasti plakkariin. Oli oikein hauskat ja juostavat radat, tykkäsin kovasti. Kolmaskin rata oli mukava, mutta tössähti tuttuun tapaan kepeille. Vaikka en itse niin tarkasti videonkaan avulla osaa analysoida, varmaan jotenkin itse olin siinä edessä sössimässä niin, että koira ei nähnyt keppejä laisinkaan. Sellaista meille vielä tapahtuu, mutta tiedänpähän, mitä pitää treenata: kepeille takaaleikkauksia ja kaikenlaisia muitakin kulmia…

Viikon keskivaiheilla oltiin seuran koirakoiden omissa treeneissä, missä sain omasta asenteestani erittäin hyviä vinkkejä. Monesti on niin, että juosta hömpöttelen siellä hölkkävauhtia, ja ohjailen siinä samalla koiraa. Kiitos Nooran vinkkien, oma sekä koiran meno kohenivat kertaheitolla, kun "vaihdoin asennetta" ja tein ikäänkuin enemmän tosissaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että juoksen vähän tyhjää, jotta pysymme Kukin kanssa paremmin samassa rytmissä, ja tekemässä asioita enemmän yhdessä. Pienestä se on aina kiinni, mutta ero oli ihan selkeä. Hillan kanssa tekemiseen vinkattiin puolestaan sitä, että koska se on nuori koira, pitää sitä vielä auttaa esteille menemisessä enemmän, ei jättää yksin suorittamaan. Takapäätä pitää vahvistaa, ettei kippaa esim. kovassa vauhdissa A:lta yli. Samoin pitää tehdä lyhyttä pätkää, jotta motivaatio pysyy yllä. 

Lauantaina oli sitten vuorossa Sari Vähäniityn koulutus, jossa olin Kukkiksen kanssa. Meni tosi hyvin, ja oli mukava koulutus. Itseltä vain oli välillä kunto loppua, kun esteitä oli yli kolmekymmentä. Sitäkin siis voisi treenata. Mutta eihän se tietysti ihmekään ole, ettei kunto riitä, pitäisihän minun se tietää, pitkään tavoitteellisesti salibandyyn treenanneena, ettei se itsestään ja harjoittelematta tule :)

Tässäpä radat viikon takaa lauantailta järjestyksessä: A-agilityrata, C-hyppyrata, B-agilityrata. 

Talvista menoa

Pakkasherra paukuttelee, ja koiratkin virkistyivät kummasti. Kukkis ainakin on vesisateella ja ankealla ilmalla sellainen, että ei paljon huvita pehmeältä katolta karvaakaan nostaa. Mutta nyt on virtaa, ja se on kiva se.

Agilityn osalta ollaan käyty treeneissä, viimeksi Sari Vähäniityn koulutuksessa. Oli ihan tosi mukava rata, meille hankalia poispäinkääntöjä aika montakin. Niitä pitää harjoitella, ei olla oikeastaan kauheasti harjoiteltu, eikä myöskään käytetty niitä. Mutta Kukkis kääntyy niillä mukavasti haluttuun suuntaan, joten pitänee yrittää ottaa repertuaariin mukaan.
Hillallakin juoksut loppuivat, joten jatkaa taas treenaamista normaaliin tapaan. Tavoitteen on, että tässä parin kuukauden sisällä voisi radalle ottaa kaikki hypyt 50 cm:iin.

Tärkeimpänä koulutuksellisena asiana meillä on tällä hetkellä käynnissä hihnassa lenkkeilyn sujuminen. Viime aikoina on entisestään pahentunut hihnassa räyhääminen, on yleistynyt Hillalla myös Pärnävaaralle, jossa aiemmin ei ole rähinöitä pahemmin tullut. Tilanne alkaa siitä, että meitä vastaan tulee koira, ja molemmat koirat ovat minulla hihnassa kiinni. Mikäli ehdin ennakoida ja väistää sivummalle, on meillä mahdollisuus selvitä tilanteesta ilman haukuntaa ja kiljuntaa. Tämä äänentuottaminen johtuu Hillan epävarmuudesta. Sitä kertakaikkiaan pelottaa ihan tosi paljon toiset koirat, mikäli ne tulevat liian lähelle, siis silloin, kun se on hihnassa. Vapaana toisten koirien kanssa ongelmaa ei esiinny. Kun Hillan rähinä sitten alkaa, liittyy kuoroon laulava lammaskoira Kukkis, josta Hilla sitten ottaa tukea, ja näin on kuorolaulu valmis esitettäväksi. Ja se on kuulkaas komiaa kuultavaa :)

No, nyt ongelmaa yritetään ratkaista niin, että käytän ensinnäkin koiria mahdollisimman paljon kävelyillä yksikseen, jotta eivät kiihtyisi toisistaan, vaan joutuisivat itse kohtaamaan tilanteen ja selviämään siitä itse. Tänään oltiinkin kuvatunkaltaisilla lenkeillä, eikä kumpikaan rähissyt kertaakaan, vaikka Hillankin kanssa kohdattiin ilman väistöjä neljä koirakkoa. Namikäsi oli tosin melkein rystysiä myöten suussa, jotta namien tulo olisi ollut katkeamaton. Mutta sillä ei liene väliä, onnistumisia kuitenkin tuli. Jee!
Kimpassa mentäessä pidetään taktiikkana sitä, että väistetään, pysähdytään, ja keskitytään namien syöntiin, vaikka haukku tulisikin. Tavoitteena on, että koirajoukkueessa ei pääsisi tyhmyys tiivistymään, vaan että vastaehdollistuttaisiin siihen, että aina saa nameja, kun muita koiria on näköpiirissä. Tästä sitten pikkkuhiljaa, kun toivottavasti alkaa onnistumaan kauempana, siirrytään pikkuhiljaa lähemmäs muita koiria kokeilemaan, että sujuisiko namittelu lähempänäkin.

Tällaista siis meillä käynnissä,

Maanantain hauskat treenit

Vettä lotisteli taivaalta täydellä teholla, kun treenattiin molempien koirien kanssa joulukuun toiseksi viimeisenä maanantaina. Ensin Hillalla oli treenit omassa ryhmässään. Siellä treenattiin putkirallatusta, jossa melkein joka toinen este oli putki. Oikein tyytyväinen olin Hillaan, joka ei himmaillut muuten oikeastaan ollenkaan, kuin muurilla, jota ei tätä ennen ollut kertaakaan ollut maksikorkeudessa radalla. Otettiin sitä ihan yksittäisenä esteenä A:lta lähtevänä, ja palkka taakse, jotta menisi vauhdilla. Tässäpä ensimmäisiä virallisia kuvia meidän rataräpellyksestä, joskus on menty hiljaisemminkin, mutta joskus myös kovemminkin. Pääasia on, että hyppää nyt hyppyjä, eikä väistele esteitä.

Kukkiksen treeneissä taas oli Ilona suunnitellut hauskan radan, johon piti suunnitella ensin yhdenlainen ohjauskuvio koko radalle, ja heti sen jälkeen putkeen tehdä rata toiseen kertaan niin, että kaikille esteille olisi erilainen ohjauskuvio. Tosi mukava treeni, jossa joutui kuuppa koville, kun piti miettiä, että millä kierroksella olikaan menossa… Muuten ohjaukset onnistuivat oikein hyvin, mutta poispäinkäännöstä puomilta putkeen ei oltu Kukkiksen kanssa koskaan harjoiteltu, joten siihen tuli säätämistä ja hinkkausta. Ja sitä pitää harjoitella itsekseen omissa treeneissä. Mutta kyllä huomaa, että irtoamista on nyt viime aikoina harjoiteltu. Koskaan ennen ei Kukkinen nimittäin ole lähtenyt tarjoamaan irtoamista itsekseen niin, että meidän väliin jää 2 hyppyä ja putki. Oikein mukavaa. Mutta siitä ei nyt ole kuvatodisteita, koska ryhmässä oli paikalla vain kolme treenaajaa.    

Kaiken kaikkiaan tosi mukavat treenit kaiken joulukiireen keskellä. Illan kruunasi vielä mukava loppulenkki toisen "lempikelpien" kanssa. Meidän tytöt on wannabe-settereitä ja kelpieitä :) 

Arki rullaa, täältä tullaan!

Nimittäin kohtahan alkaa edustamani ammattialan työläisillä L.O.M.A.
Arkea on tosiaan veivattu ja rullattu oikein olan takaa. Välillä tuntuu, ettei mitään muuta ehdi tekemään, kuin toistamaan pakolliset kuviot päivästä toiseen. Mutta mullepa se sopii, koska oikeastaan tykkään rutiineista. Toisaalta joskus on kiva sitten rikkoakin niitä omia kaavoihin kangistuneita päiviään.

Koirien kanssa ollaan treenattu irtoamista. Kukkiksen kanssa on tehty myös matalammilla rimoilla, jotta juoksujen jälkeen vauhti palautuisi taas entiselleen ja vielä paremmaksi. Mielestäni ollaan siinä onnistuttukin. Eilen, kun oltiin treenaamassa, niin tyyppi lähti vaikka miten kaukaa suorittamaan itsekseen hyppyä ja putkea. Eli irtoamisharjoittelut tekevät meille hyvää syksyn melkomoisten vääntöratojen jälkeen. Varmaankin tulen tekemään niin, että jatkossakin meidän omat harjoittelut on yksinkertaisia suoranpätkiä, korkeintaan höystettynä yhdellä tekniikalla.

Hillan kanssa ollaan myös tehty paljon hyppäämistä erilaisilla suorilla. Eilen tein (omasta mielestäni) uskaliaan kokeilun, ja laitoin suoralle 50:n cm:n esteen, jonka koiruus sitten tiputti ensimmäisellä vedolla. Kokeilin toisen kerran, ja meni kuin vettä vain. Pitää vain ottaa varovasti pieniä korotuksia kerrallaan, ettei koko radalle kerralla hönkäise korkeita esteitä. Neiti on sen verran herkkähipiäinen, että haluaa aina totutella vallitsevaan tilanteeseen. Kepitkin ovat jo vaiheessa, eli kaksinkertainen määrä ohjureita on saatu karsittua pois, ja enää lopussa ja alussa on niitä kahdet. Seuraavaksi ajattelin ottaa ne pois, ja alkaa sitten karsimaan keskiosasta, nostamaan loppujakin ylöspäin. Ajatuksena kuitenkin on, että niin kauan pidän ohjureita alussa (ja lopussa), että saadaan keppikulmiakin vähän paremmiksi. Keinu on siinä vaiheessa, että sen alla on maksipöytä. Tarvitaan myös hidastusta alastulovaiheessa, jottei pamahdus käy liian suureksi, ja säikähdys isoksi. Seuraava tavoite on siirtyä kokonaan itsenäiseen puolittaiseen alastuloon. Rengas on jo maksikorkeudella, sitä on sheipattu, muurikin on maksikorkeudessa kokeiltu, radanpätkälläkin ollut näistä jälkimmäinen. Kontakti ovat ihan ok kunnossa. Jos olen A:ssa liian hidas, kippaa kontaktista yli, eli ihan vähän takatassutkin yli. Niitä täytyy siis vielä harjoitella.

Kaiken kaikkiaan molemmilla on ollut treeneissä ihan mahottoman mukava ilme. Tauko teki ilmeisen hyvää molemmille.

Koskapa treeneistä ei kuvamateriaalia ole, laittelen tähän lauantaiaamun lenkkikuvia.

Kaverukset "kukkaniityllä", jolla kesällä oli myös lampaita, ja jossa vahingossa olimme myös me…Onneksi minä huomasin lampaat ennen koiria. 

Nämä paalit ovat olleet Hillan ja Kukin suosikkeja koko ajan. Kesällä aina telmuavat ja jahtaavat toisiaan niiden päällä. Talvella tyytyvät poseeraamaan. Ihanat karvatuppelot!

Viime viikonlopun lauantaina oltiin juoksuisen Kukkiksen kanssa huippukouluttaja Jari Suomalaisen treeneissä, ja eipä kyllä olisi pitänyt mennä. Nimittäin Kukkis oli juoksujen takia ihan nuudeli, eikä ollenkaan oma itsensä. Vauhtia oli ainakin puolet vähemmän kuin tavallisesti. Sen takia ei sitten saatu juuri mitään hyödyllisiä vinkkejä tämänhetkiseen tilanteeseen. No, oma moka, kun en osannut ennakoida tulevia juoksuja ja olla alunperin ilmoittautumatta koko koulutukseen. Mentiin sitten toiseen settiin Hillan kanssa, sillä oli onneksi ihan hyvä fiilis, mutta kun ei tee todellakaan vielä kaikkia esteitä, niin eipä siitä sitten sen enempää saatu irti siitäkään.

Jatkan valitusvirttä. Kukkiksen juoksujen takia ei päästä mukavaan treeniviikonloppuun Kaarinaan ensi viikonloppuna, enkä ilmoittaudu myöskään Joan kisoihin, koska juoksuiltuaan on yleensä ollut "nuudeli" pari viikkoa juoksujen loppumisen jälkeenkin. Kirsikkana kakussa minulla itselläni todettiin tänään keuhkokuume, että eipä sen puolestakaan tarvitse juoksennella vähään aikaan.
Miehenpuolikas on onneksi luvannut hoitaa lenkittämisen, ai niin, ja jotain positiivista: Kukkis oli tänään ilmeisen tylsistynyt, koska imuroitaessa lattialle joutunut tokokapula tuotiin tarjoiltuna minulle olohuoneeseen, kun katsoin telkkaria kuumehöyryissäni. Superpalkka ja heti treenaamaan lisää :)

Lenkkitunnelmia ennen lumentuloa. Tänään sitä tulikin niin paljon, että karvaisemman kaverin jaloissa oli monta tennispallon kokoista paakkua. Tuleepahan treenattua samalla voimia takareisiin.

Marraskuun kisat Hu-Pulla

Käytiin Kukkisen kanssa juoksemassa kolme rataa Kuopiossa. Hyppyrata oli oikein mukava. Se meni hyvin siihen asti, kunnes kepit asettuivat tiellemme. Niinhän siinä kävi, että kun melkein yhdeksänkymmenen asteen avokulmasta niitä tavoiteltiin, aloitti Kuksi tekemisen toisesta välistä ensimmäisen sijaan, koska puskin liian lähelle keppejä ohjaamaan. Korjattiin sitten se virhe, ja tultiin maaliin.

Toisella radalla olin jotenkin itse ihan nuutunut, ja niin oli koirakin. Taas virhe kepeillä, nyt meni kyllä oikeasta välistä, mutta hyppäsi toisen välin yli. Korjasin alusta asti. Sitten jatkettiin menoa, ja sitten kosahdettiin keinuun, jolta hyppäsi pois. Korjattiin, ja jatkettiin loppuun. Eipä siitä sen enempää.

Kolmas rata oli ehkä kaikista paras, vaikka siitä tuli hylky. Siinä mentiin taas paremmalla vauhdilla. Hylky tapahtui vinolla hypyllä, jossa en vetänyt Kukkista yhtään itseeni päin, joten luki avoimen käteni niin, että lähde takakiertoon. Ja kepeiltä olisi muuten myös tullut virhe, koska lähti keinun kontaktilta ennen aikojaan livohkaan, enkä ehtinyt ohjaamaan.

Summa summarum: Harjoitella pitää edelleen keppien kulmia. Päättää pitää kontakteilla vaadittava kriteeri (riittääkö meillä vauhti siihen, että pysäytän). Ohjaukseen pitää saada lisää hienosäätöä, ja mietiskelyä siitä, mitä koira ehkä saattaa tehdä eri tavalla, kuin ajattelen sen tekevän. Mutta oli ihan mukavaa tehdä yhdessä Kukkisen kanssa. Se kyllä menee ihan sinne, minne ohjaan, mikä on kuitenkin ihan lohduttavaa.

Blogin aloitus

Lyhyesti ja ytimekkäästi, tässä ovat tämän blogin päähenkilöt, hollannikkaat. Schapendoes Kukkis on 3,5-vuotias ja hollanninpaimenkoira Hilla 1,5-vuotias. Molempien koirien kanssa harrastan agilitya. Kukkiksen kanssa on noustu III-luokkaan, Hillan kanssa vielä hyppyongelmien jälkeen aloitellaan lajin saloihin tutustumista. Tämän blogin tarkoitus on selventää itselleni hieman treenaamisen kuvioita, että oppisin muistamaan, mitä on treenattu, ja millaisella menestyksellä. Hieman treenaamme myös tokoa, kesäisin ulkona, ja talvisin enimmäkseen sisällä. Lisäksi muutaman kerran olemme käyneet hakumetsällä ihan huvin ja urheilun vuoksi. Seuraavassa muutamia kuvia hollantilaisten elämästä.

Kerran kesällä Kunnasniemessä. Tytöt uivat, koirat juoksivat vahtimassa. 

Lokakuun lopussa Höytiäisen rannalla, seuraavana päivänä tuli ekan kerran lunta maahan. 

Tyttelit kotioloissa...